keskiviikko 22. lokakuuta 2014


Unensieppaaja - A3 mustemaalaus

Tässä on tulkintaa ajatuksesta joka vaivasi päätäni joitain kuukausia sitten minkä saatoin äskettäin päätökseen selattuani pölyttymään jääneitä luonnoksia.
Eli pohdinpa tuossa katsellessani sängyn yllä roikkuvaa unensieppaajaa, että minkämoinen olento tuo esine olisi persoonana, aiheita pohtiessa tullut tavaksi tälläinen esine->sana->kuva-assosiaatio ja tässä tämä nyt on.

lauantai 18. lokakuuta 2014


Odotus palkitaan

Päätin tänään tännekkin pienen tekstin pätkän luikauttaa viimeisestä viikosta ja kuinka odotettu pikku projektimme sai päätöksen mikä toi mukanaan aivan uuden maailman ympärilleni.
Ja ylhäällä näkyy kauan odotettu lopputulos, Viktor. Minun oma pikku poikani.
Vikke päätti viimein meille tulla tasan viikko sitten lauantaina rakkaan vaimoni työn ja jaksamisen tuloksena ja muutaman sairaalapäivän jälkeen olemmekin vain kotona ihmetelleet ja ihastelleet pientä miehen alkuamme.
En olisi ikinä arvannut kuinka mahtavaa voi olla vaippojen vaihtaminen ja puklausten pyyhkiminen vaikka kaikella innolla halusinkin niin tämä nopea, mutta luonteva elämän muutos joka pyörii täysin maailmasta vielä tietämättömän pikku poikavauvan tahdon mukaan vie kyllä jalat alta ja suo kasvoja jo kivistävän leveän hymyn tunti toisensa jälkeen.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Odotusta ja lasitusta

Päätin muutaman valmiin työn tänne laittaa näytille viimein kun olen merenväen parissa jo viime kevät-talvesta ollut niin on jo aika jotain esille tuoda kanssa. 
Olen ollut näiden lisäksi odotuksen ja odotuksien parissa jo hyvän tovin ja vaikka jokainen tuleva asia on hyvä niin poden kovaa kärsimättömyyttä ja tälläiset valmiit hetket ovat omiaan oloa helpottamaan.



Hippocampus - n.25cm pitkä lasitettu veistos

Vaaleasta kivitavarasavesta muotoiltu, veistetty ja punaiseksi lasitettu kuvaelma merihevosen ja ihmisen liitosta.






Crustacean- n.25cm pitkä lasitettu veistos

Vaaleasta kivitavarasavesta muotoiltu, veistetty ja siniseksi lasitettu kuvaelma ihmisen ja katkaravun yhdistelmästä.