tiistai 29. huhtikuuta 2014


                                                      Rakas mummelini - A3 tussityö


Viimepäivinä ollut puhetta siitä, että millaisia sitä wanhana parina oltaiskaan sitten lapsenlapsien silmissä ja päätinpä ajatukset tuoda samantien paperille tuosta morsiammestani 60 vuoden päästä.

maanantai 28. huhtikuuta 2014


                                           Kuolemarunoja sekä marmorointia

Kuolema, siinäpä kelpo aihe. Ihmiset ovat kuolleet niin kauan kuin ihmisiä on ollut, toistensa toimesta, tapaturmiin, sairauksiin ja ties mihin, niin monta erilaista kuolemaa kuin ihmistäkin.
Joten mikäpä olisi parempi aihe kuin tuo meitä alati lähestyvä kuolema.
Kirjoittelen ajoittain paljon runoja kuolemasta, kuoleman pelosta, kuoleman halusta ja tavoista kuolla ja kyllähän tuota kuolemaa muistakin töistä löytyy, mutta kuitenkin. Kuolema on monia viehättävä asia.
Ohessa myös marmorointi aiheena infernaali, eli mitäs jännää sitä kuoleman jälkeen sitten on.


Suru

suru minua syleilee
menneet katseet itseen kohdistuu
terävät kynnet hartioihin tarrautuu
tänään en mitään näe en kuule
eiliseen jään
mitään en huomiselta odota en luule
paikoillani juoksen
katseet solmun sitoo
kädet köyteen tarttuu
lyhyt pudotus..
enkä huomista nää
menneeseen jään



Loppu

hapan vaahto suupielistä valuu
silmät pullistuu
viimeisen kerran keuhkot täyttyy
kukaan ei näe
kenenkään seura ei lämmitä
keuhkot tyhjenee
makea tuoksu ilman valtaa
valo silmistä kaikkoaa
jokainen lähtee yksin
kalma elävien keskelle jää


Soihtu

vain kylmää tyhjiö nimeltä elämä ylläpitää
kohmeiset käteni vain itseäni syleilee
ikuisen sinisen hämärä silmissäni on
nyt on aika!
tulkoon loppu roihuten!
öljy minut uudelleen kastaa
lämpö minut vihdoin valtaa
hiiltynyt ruumiini maahan kaatuu
en palele enään



Infernaali - 100x50 maaväri marmorointi

Kokeilin tuossa marmorointitekniikoita maaväreillä, metallijauheilla ja oluella, marmorijäljennöksiä ei syntynyt mutta tässä tämä nyt on.



torstai 24. huhtikuuta 2014



  Behemothia, symppismahoja ja tatuointeja

Elikkä elikkä.. tuli tuossa tuollainen pikku teksti otettua aika impulsiivisesti jälleen.
Tämä idea taasen lähti tuolta Turmion Kätilöiden keikalta jossa ihastelin karvaisia mahoja kaaritatuointineen päivineen ja eilen sitten koin että on aika nostaa omaa testosteronitasoa pykälän ylemmäs ja koristella oma mahan alku mitä olen ylpeänä kasvattanut rakkaani raskauden edetessä.
Vielä kun kultani kehaisi kaaritatuointeja kaarevissa mahoissa niin tälläisen teko on liki isänmaallinen velvollisuus minulle!
Kuuntelin sopivasti Behemothia aihetta miettiessä ja "Blow your trumpets Gabriel"in pärähtäessä soimaan kaikki oli selvää! Neitoni päätti ottaa muutaman otoksen touhuamisesta mitkä puolestani päätin jakaa teidän iloksi ja tässä sitä ollaan, nyt koitan olla ottamatta uutta kuvaa ainakaan viikkoon tai kahteen. 
Paitsi jos mahtava idea tulee vastaan.

Blow your trumpets Gabriel! <3



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014


    Ihmismerihevosia, hainmetsästystä ja arjen ihmettelyä


Tuli yhtäkkiä tarve tälläiselle epämääräiselle postaukselle tännepäiten tässä lomasta nauttiessa.
Alle laitoin suunnitelmia tälläisestä keramiikkaprojektissa joka on takaraivoani kivistänyt jo hyvän tovin tässä kiitos hienon merimiespaidan jonka pois ostin hetken mielijohteesta. 
No kuten varmaan monilla muilla tämä ostos sai minut näkemään huimia unia siitä kuinka olen hainmetsästyksen opettaja jossain jumalan selän takana avomerellä keskellä kaiken maailman merenelävä kansaa, vuosien raadollisen mielen ylläpitäminen myös on saanut minut näkemään kaiken maailman otukset siellä enemmän ja vähemmän elävinä kuolleina, kieroituneina ihmisen ja merenelävän yhdistelminä. ( Kiitos H.P Lovecraft vaan niistä Insmouthin satamatarinoista ) 
No kaikki tämä on vaan kasvanut ja kasvanut viimeviikkojen aikana kunnes päätin ruveta tuumasta toimeen ja kymmenien piirrosten pohjalta olen alkanut kasaamaan keraamisia tekeleitä näistä asioista ja tapahtumista, menee vielä kyllä joitain viikkoja ennen kuin kaikki on tehty, poltettu ja lasitettu, mutta takaan erittäin visuaalisia ja kamalia otuksia olevan luvassa. ;)




Niin ja tärkeimpänä kaikesta. Merimiespaita. Tuo muusani tämän kaiken takana.



lauantai 19. huhtikuuta 2014


                                     Ihmisyyden lämmin nojatuoli - 110 x 45 cm akryylimaalaus

Suurehko vanerille maalattu työ jonka ajatuksena on oma turhautuminen nykyisen mediakeskeisen elämän varjopuoliin, tukehduttavaan mainosten ja pelon ilmapiiriin joka jättää niin monille niin vähän tilaa henkilökohtaiseen kasvuun ja kyseenalaistamisen kautta itseoppimiseen. mm.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014


                                                      Imagenation - A4 tussityö


Muinaista tussigrafiikkaa tuolta oman takaraivon perukoilta, ensimmäisiä surrealistisia töitä aikanaan ollut.

torstai 10. huhtikuuta 2014


                                                           Valoa kohti - A3 mustetyö

Vanha moniteemainen työ jättää kyllä tulkinnanvaraa itse kullekkin.

maanantai 7. huhtikuuta 2014



Nyt löytyy meitistä enemmin informaatiota sivun ylälaidasta, tervetuloa!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014


                                                        Ragnarok - A3 mustemaalaus


Viikinkien innoittamana palasin mustetöiden pariin kaavailemaan tuota maailmanlopun maisemaa.
Koko maailma miekkaan kaatuu kun taistelijat punaisessa meressä maatuu, lesket keittävät lapsiaan kyynelissään taivaisiin ulottuvan arkkutornin varjossa kunnes aurinko sammuu.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

                                       
                                         Omakuva - Sekatekniikka akryylipohjalle

Ensimmäisiä valokuvavedos kokeiluja akryylipohjalle, sotkunen tyyli tuli seepian mustelaveerauksen myötä minkä jälkeen tein voitavani saadakseni työn rekkavessan seinästä revityn näköiseltä.


                                           
                                         Yhteiskuva - Sekatekniikka akryylipohjalle

Tähän työhön pääsi morsian kanssa mukaan etsiessäni entistä kuluneemman ja sotkuisemman näköistä tuntumaa valokuvavedosten parista, mustelaveerausta ja lotrausta kovasti käytetty.

torstai 3. huhtikuuta 2014

                                         
                                                Puu-ukko - lasitettu keramiikkaveistos

Tälläinen rauhallisempi veistos tuli tehtyä lahjaksi, noin 20cm korkea kantomainen kaveri jolla on juuret vakaasti maassa ja katse tulevassa hyvällä mielellä.


                                   "Oh the sweet agony!" - Lasitettu keramiikkaveistos

Kuten näkyy tähän olen pyrkinyt sisäistämään sitä ihanaa ihmisyyden tuskaa niin arkena kuin pyhänäkin, yksityskohdat lasitteessa tuli tehtyä vahalla jättäen alkuperäisen savipinnan näkyviin luoden särkyneen ja vääntyneen yleisilmeen.

tiistai 1. huhtikuuta 2014


Naaras - 40x60 akryylimaalaus

Ensimmäinen kahden työn sarjasta, tehty "pikamaalauksena" eli ensitunteen vallassa ilman sen kummempaa suunnittelua jotta olen saanut esille kaikkein omimman näkemyksen naiseudesta.



                                                         Uros - 40x60 akryylimaalaus

Toinen kahden työn sarjasta, tehty samassa hengessä kuin Naaras.