Tatu Rinne

Punainen Testamentti

Eilisiltana sain näyn aivoistani myöhään maailman murheita miettineenä, että pitää ottaa kantaa. En tiedä kyllä mihin mutta nyt saatana tarvitaan kannanotto tai muuten ryvetään itsesäälin sammiossa tuomiten itsemme omasta epäkiitollisesta asenteestamme saamaamme kohtaa. Perkele.

Mihinkä sitä sitten aina otetaan kantaa? Itse olen aina pyrkinyt elämään niin, että annan muiden elää eli tosiasiassa en ollut liioin kiinnostunut elämästä, mutta kuulosti ja näytti hyvältä jos en ollut kiinnostunut koska välitin. Mahdottoman paskaa analogiaa, siitä ihmiset on tehty ja siitä olen minäkin itku silmässä väännetty. No mitenkäs sitä sitten tulisi olla, otin kantaa kerran ja siinähän sitä sitten mentiin, voisin väittää että huonoina päivinä otan mielessäni kantaa kymmenistä ihmisistä jonkun bussimatkan aikana ja poden kaikessa hiljaisuudessa joko huonoa omatuntoa, että ajattelen ikävästi toisista mitä nyt useimmiten löydän itseni ylimielisyyden pehmeästä nojatuolista katsomassa muita kuin mitäkin ärsyttävän meluisaa teuraskarjaa.

Ei tämäkään nyt oikein toimi, liian pientä ehkä?

No olenhan minä löytänyt itseni osastokunnossa kun olen vähän isompiin asioihin ottanut kantaa, päntännyt mitä lie ydinonnettomuuksia, sotia, nälänhätiä, ja tietenkin meidän omaa kotimaista politiikkaa ja illuminaatia kaiken takana. Ei tästäkään kyllä mitään muuta saa kuin pelokkaan ja turhautuneen olon kun ei maailmaa paranneta edes vähän kerrallaan jos ei olla valmiita poistumaan sieltä suomi24 nettipalstalta tai adresseja täyttelemästä kun sitä niin mielellään ottaisin kaiken mitä minulle kuuluu ja mihin minulla oikeus on, mutten mielelläni antaisi mitään poies tai oikeastaan enhän minä edes kykene muodostamaan ajatusta jossa olisi kyseessä joku muu kuin minä.

Romukoppaan isotkin asiat ja niiden kannat ottoineen.

 Onneksi on näitä päiviä kun näkee hetken mistä se kenkä puristaa, no minusta eikä niistä asioista.

Jos edellisten sijaan ottaisen edes joka toiseksi kannanotoksi sen kuinka joku näyttää hyvältä ja hyvinvoivalta, miten jossain joku on tehnyt huimia asioita hyvän puolesta ja kaikkea minkä kokee itse hyvänä ja kauniina niin ei välttämättä olisi meininki aina niin pirun ryppyotsaista, Samoin sen sijaan että puuttuisi vain muiden tekemisiin näkisi omien tekojen seurauksen ja painon muita kohtaa sillä meidän vuorovaikutus on usein niin hirveän yksipuolista, kuinka odotetaan vain että päästään sanomaan se oma mielipide, se oma asia ja tekemään se oma osuus kaikesta.

Tähän kaikkeen ajatteluun reagoin tyypillisen kypsästi ja valoisin mielin eli rakenteilla on Punainen Testamentti, ihmiskunnan luovutuskirja maailmaa tuhoaville voimille, mutta siitä sitten enemmän kun valmiiksi tulee.